Me

Snapper Films Oy on vuonna 1998 perustettu kotimainen elokuva- ja televisiotuotantoyhtiö. Kehitämme pitkäjänteisesti muutamia hankkeita kerrallaan, sekä kotimaisia elokuvia että englanninkielisiä pienen budjetin independent-tuotantoja. Kansainvälisiä elokuvahankkeita arvioimme pääosin New Yorkin -toimistossamme, Snapper Films LLC:ssä.

Vuonna 1999 teimme sijoituksen New Yorkissa toimivaan Open City Films -elokuvatuotantoyhtiöön saadaksemme mahdollisimman oikean käsityksen kansainvälisestä elokuvaliiketoiminnasta. Sijoituksen tehdessämme Open City Films oli toiminut kuusi vuotta. Yhtiö teki myöhemmin läpimurtonsa elokuvalla Three Seasons, joka voitti Sundancen elokuvajuhlien pääpalkinnon. Miramaxin Yhdysvalloissa levittämä romanttinen komedia Down To You vahvisti Open City Filmsin ja Snapper Filmsin tunnettavuutta vuonna 2000.

Kotimaisista tuotannoista mainetta on niittänyt esimerkiksi vuonna 2004 valmistunut Venla-palkittu tv-elokuva Gourmet Club. Herrasmiesten kulinaristisesta kerhosta kertova veijaritarina voitti perinteikkäillä Monte Carlon televisiofestivaaleilla parhaan käsikirjoituksen palkinnon ja osallistui Yleisradion yhtenä ehdokkaana 57. Prix Italia -festivaaleille Milanossa.

Tällä hetkellä Snapper Films keskittyy niin kotimaisiin kuin englanninkielisiin elokuvahankkeisiin. Vuonna 2007 katsotuimmaksi kotimaiseksi elokuvaksi noussut Joulutarina palaa elokuvateattereihin jälleen tänä jouluna. Joulutarina menestyi myös kansainvälisesti; Sarasotan elokuvafestivaaleilla parhaan ulkomaisen elokuvan yleisöpalkinnon voittanut koko perheen elokuva on myyty jo lähes sataan maahan. Kotimaassa työn alla ovat muun muassa Hella Wuolijoen elämästä kertova elokuva Hella W sekä Timo Parvelan huippusuosittuihin Ella-kirjoihin perustuva koko perheen Ella-elokuva. Kansainvälisessä kehittelyssä olevista elokuvahankkeista mielenkiintoa on herättänyt esimerkiksi hulvaton komedia Lentoemäntäopisto.

Lisäksi niin Helsingin- kuin New Yorkin -toimistojamme työllistävät jatkuvasti kehitteillä olevat uudet elokuva- ja televisioprojektit.

YHTEYSTIEDOT

Snapper Films Oy
Helsinki
World Trade Center Helsinki
Aleksanterinkatu 17, PL 800
FI-00101 Helsinki
Finland
 
Puh. +358-9-6969 3560
Fax. +358-9-6969 3569
Y-tunnus: 0853724-0
New York
Snapper Films LLC
+1-646-258 3971
Ihmiset