Ella ja Paterock

TAUSTAA

Minä olen Ella.

Olen nyt toisella luokalla. Meillä on tosi mukava luokka ja mukava opettaja ja mukava elokuvaohjaaja.

Tai oli, sillä viime aikoina se elokuvaohjaaja on ollut aika hermostunut. Se taas johtuu siitä, että hän tekee uutta elokuvaa meistä: minusta, Tuukasta, Hannasta, Tiinasta, Sampasta, Pukarista ja Patesta. Se on kuulemma hermostuttavaa puuhaa, koska ohjaajan mielestä me teemme kaiken päinvastoin kuin hän haluaa.


- Minun mielestäni se ohjaaja on aika heikkohermoinen, sanoo Hanna.

- Minä ainakin teen kaiken oikein, sanoo Tiina.

- Elokuvaohjaajat ovat herkkiä, sanoo Tuukka.

- Esiinnynköhän minä siinä? kysyn minä.

- Minä tekisin paremman elokuvan, jos osaisin tehdä elokuvan, sanoo Samppa.

- Minä editoin sitä ohjaajaa objektiiviin, jos hän tekee elokuvaa minusta, sanoo Pukari.

- Jos minä olen elokuvassa, niin miten sieltä pääsee ulos? kysyy Pate.

Perustuu Timo Parvelan kirjasarjaan

Ota yhteyttä