Hella Wuolijoen elämä elokuvaksi yhteistyössä Sandrew Metronome Distribution Finlandin kanssa

Helsinki, lokakuu 1. 2003

Elokuvatuotantoyhtiö SNAPPER FILMS OY ja levitysyhtiö Sandrew Metronome Distribution Finland Oy ovat allekirjoittaneet kolmen vuoden mittaisen levityssopimuksen koskien Snapper Filmsin tuottamia kotimaisia elokuvia.

Ensimmäinen toimijoiden yhteinen elokuvahanke kertoo Hella Wuoljoen elämästä. Elokuvan käsikirjoittaja on Outi Nyytäjä. Elokuvan ohjaaja ja tuottaja on Juha Wuolijoki, Snapper Films Oy. Elokuvan ensi-ilta on tammikuussa 2006. Elokuvan levittää Sandrew Metronome Distribution Finland Oy.

Hella Wuolijoki (1886-1954) syntyi Virossa Ella Murrikina ja loi näyttävän uran Suomessa. Hän oli kuuluisa näytelmäkirjailija, poliitikko ja liikenainen. Wuolijoki istui sodan aikana vankilassa maanpetoksesta ja vapautettiin sodan päätyttyä. Hän oli Skdl:n kansanedustaja. Yleisradion pääjohtaja hän oli vuosina 1944-1949. Wuolijoen näytelmät ovat klassikoita: muun muassa Niskavuori-sarja, Juurakon Hulda, Iso-Heikkilän isäntä ja hänen renkinsä Kalle yhdessä Bertolt Brechtin kanssa. Juurakon Huldasta tehty elokuvaversio keräsi lähes miljoona katsojaa elokuvateattereihin. Huldasta tehty amerikkalainen elokuva Farmer's Daughter voitti Oscarin pääosan esittäjälleen Loretta Youngille 1947. Wuolijoen näytelmät ovat Shakespearen ohella esitetyimpiä Suomessa ja ne pelastivat aikoinaan monien teattereiden talouden.

Snapper Films kuuluu samalla Sandrew Metronomen Pohjoismaiseen tuotantoyhtiö-yhteistyöhön, jonka muita yhtiöitä ovat esimerkiksi ruotsalainen Göta Film, norjalainen Motlys ja tanskalainen Final Cut. Sandrew Metronome levittää yhteistyö-tuottajien elokuvia elokuvateattereissa kaikissa Pohjoismaissa.

Lisätietoja:
Juha Wuolijoki, Snapper Films Oy, Tel: +358-40-5931900
Leif Lindblad, Sandrew Metronome Distribution Finland Oy, Tel: +358-400-414207

Ota yhteyttä