Gourmet Clubin kuvaukset on saatu päätökseen

Helsinki 5.7.2004

Gourmet Club -elokuvan executive producer Ben Barenholtz on yksi indie-elokuvan tärkeimpiä vaikuttajia ja toiminut mm. Coen-veljesten tuottajana. Gourmet Clubin ohjaa Juha Wuolijoki ja pääosaa näyttelee Hannu-Pekka Björkman. Yhden elokuvan tärkeimmistä rooleista esittää Emmy-palkittu Michael Badalucco, joka muistetaan ehkä parhaiden MTV3-kanavalla pyörivästä Oikeus ja kohtuus -sarjasta. Elokuvan muissa rooleissa nähdään mm. Antti Litja, Tapani Perttu, Jonna Järnefelt, Aarno Sulkanen, Jan Nyqvist, Kari Ketonen ja Tommi Korpela. Gourmet Club perustuu Phillip ja Raymond Mackintoshin kirjoittamaan englanninkieliseen käsikirjoitukseen ja sen on suomeksi kirjoittaneet Pekko Pesonen (Lapsia ja aikuisia) sekä Juha Wuolijoki.

Elokuvan päähenkilö tohtori Paavo Ylönen (Björkman) kuuluu exlusiiviseen ja yläluokkaiseen Gourmet Clubiin, johon kukin herrasmies tuo vuorollaan ateriaan salaisen ja eksoottisen raaka-aineen. Kaikkea saa tarjota, kunhan ruoka ei ole laitonta tai tapa. Hän, jonka makunystyrät tunnistavat, mikä harvinaisuus kulloinkin kätkeytyy italialaisen mestarikokki Orsino Mangiacavallon (Badalucco) loihtimaan gourmet-annokseen, voittaa vedonlyönnin ja saa suuren summan rahaa. Muhkean perintönsä taivaan tuuliin pelannut tohtori Ylönen tarjoaa klubilaisille mystisen aterian, jonka sisältöä hänen onnekseen ei kukaan arvaa. Ateria aiheuttaa kuitenkin sellaisen viriilivaikutuksen herroissa, että he kaikki haluavat sitä uudestaan ja uudestaan.

Elokuvan rahoittajina toimivat Suomen Elokuvasäätiö ja TV1. Executive producer on Ben Barenholtz ja hänen New Yorkissa toimiva yhtiönsä Barenholtz Productions. Snapper Films Oy:ssä tuottajana on elokuvan ohjaaja Juha Wuolijoki. Barenholtz perusti Circle Film Releasing -levitysyhtiön, joka tuotti muun muassa Coen veljesten elokuvat Blood Simple, Arizona baby, Miller's Crossing ja Barton Fink. Viimeisin näistä voitti Kultaisen Palmun sekä parhaan ohjauksen palkinnon Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 1991.

Snapper Films Oy on vuonna 1998 perustettu kotimainen elokuva- ja televisiotuotantoyhtiö. Se kehittää pitkäjänteisesti vain muutamia hankkeita kerrallaan, sekä kotimaisia elokuvia että englanninkielisiä pienen budjetin independent-tuotantoja. Kansainvälisiä elokuvahankkeita se arvioi pääosin New Yorkin toimistossaan.

Snapper Films Oy:llä ja Sandrew Metronome Distribution Finland Oy:llä on levityssopimus koskien Snapper Filmsin tuottamia kotimaisia elokuvia. Sandrew levittää Gourmet Clubin DVD:llä.

www.snapperfilms.com

Lisätietoja:
Juha Wuolijoki, Snapper Films Oy, 040 5931900,
Kari Kyrönseppä, ohjelmapäällikkö, fiktio, TV1, (09) 1480 3211, kari.kyronseppa@yle.fi

Ota yhteyttä