Helsinki 30.11.2007
Marko Leinon koko perheen Joulutarina-romaanin (Gummerus) oikeudet on myyty saksalaiselle Rowohlt-kustantamolle. Joulupukin elämäntarina kiinnosti saksalaisia siinä määrin, että oikeuksista järjestettiin huutokauppa useamman kustantamon kesken ja tekijänpalkkioennakko nousi Suomen mittakaavassa erittäin merkittäväksi.
Joulutarina julkaisee Rowohltin Wunderlich-imprint syksyllä 2008. Teoksen kääntää saksaksi Gabriele Schrey-Vasara.
”Toivon, että Joulutarina herättää lapset ja aikuiset tajuamaan, ettei mitään asioita maailmassa voi ottaa itsestäänselvyytenä. Toivon myös, että Joulutarina-romaani ja –elokuva antaisivat ihmisille myös lohtua. Älä anna periksi, vaikka olisi miten vaikeaa. Joulutarinan päähenkilön, Nikolaksen, kohtalo on kannustava esimerkki siitä”, Marko Leino kertoo.
Joulutarina-romaanin on lukenut äänikirjaksi elokuvassa Nikolasta näyttelevä Hannu-Pekka Björkman.
Joulutarina-elokuva (Snapper Films) tuli ensi-iltaan 16.11.2007 ja sen on nähnyt kahden viikon aikana jo 71 000 katsojaa. Elokuvan on ohjannut ja tuottanut Juha Wuolijoki (Snapper Films). Joulutarinassa näyttelevät Björkmanin lisäksi mm. Kari Väänänen, Minna Haapkylä, Mikko Kouki, Laura Birn, Mikko Leppilampi ja Antti Tuisku. Marko Leino on kirjoittanut romaanin lisäksi myös Joulutarinan elokuvakäsikirjoituksen.
MARKO LEINO
Kirjailija ja käsikirjoittaja Marko Leinolta on ilmestynyt lastenkirjoja, näytelmiä, romaaneja ja runoja. Hän on tullut tunnetuksi myös elokuvakäsikirjoituksistaan. Joulutarina on Marko Leinon ensimmäinen koko perheen romaani. Leinon tuotantoa on käännetty ranskaksi, saksaksi, englanniksi ja unkariksi.