Joulutarina ja Lentoemäntäopisto Rooman elokuvafestivaalille

Helsinki 20.10.2008

Juha Wuolijoen ohjaama koko perheen elokuva Joulutarina kilpailee arvostetulla Rooman elokuvafestivaalilla Fabbrica dei Progetti -sarjassa parhaan eurooppalaisen esikoiselokuvan tittelistä. Sarjaan on valittu yhteensä 14 esikoiselokuvaa, Joulutarinan ohella mm. ruotsalaisen ohjaajalupauksen Jens Jonssonin Sundance-voittaja King of Ping Pong sekä Gabriel Rangen kohuttu elokuva Death of a President.

Myös Joulutarinan kansainvälistä näyttelijäkaartia on esillä Roomassa. Joulutarinan englanniksi jälkiäänitetyn version päätähti Noah Emmerich tähdittää festivaalin pääkilpailusarjan ennakkosuosikkia, Gavin O'Connorin ohjaamaa elokuvaa Pride and Glory.

Joulutarinan esitys Rooman elokuvafestivaalilla avaa viime vuoden katsotuimman kotimaisen elokuvan uuden joulukauden, jonka aikana se saa teatteriensi-iltansa useissa eri Euroopan maissa. Kansainvälisen levityksen lisäksi Joulutarina palaa 14. marraskuuta elokuvateattereihin kautta Suomen.

Joulutarinan tuotantoyhtiö Snapper Films on valittu myös festivaalin kovatasoiseen New Cinema Network -kilpailuun, jossa Snapperin kansainvälinen komediahanke Lentoemäntäopisto kilpailee parhaan uuden eurooppalaisen elokuvahankkeen palkinnosta. Palkinnon raha-arvo on 30.000 euroa ja finaalisarjaan sitä on päässyt tavoittelemaan Lentoemäntäopiston ohella 13 muuta projektia.

Lokakuun 22. - 31. päivä kolmatta kertaa järjestettävä Rooman elokuvafestivaali on nopeasti noussut kansainvälisten elokuvafestivaalien arvostetuimpaan A-sarjaan.

Ota yhteyttä