Helsinki 10.9.2009
Ohjaaja-tuottaja Juha Wuolijoki ja käsikirjoittaja Outi Nyytäjä yhdistävät voimansa kertoakseen valkokankaalla Hella Wuolijoen ainutlaatuisen tarinan. Hella W -elokuvan kuvaukset alkavat lokakuun puolivälissä, ja elokuvateattereissa Hella W nähdään alkuvuonna 2011.
Kaikki tuntevat Niskavuori-näytelmien vahvat henkilöt ja tarinat, mutta Hella Wuolijoen elämä saattaa olla monille tuntemattomampi. Hella Wuolijoki (1886–1954) loi näyttävän kansainvälisen uran ja nousi näytelmäkirjailijana, poliitikkona ja liikenaisena yhdeksi historiamme vaikutusvaltaisimmista naisista. Hella Wuolijoki oli ylivertainen ja ristiriitainen voimahahmo, jota jo 1920-luvulta alkaen seurasivat tarkasti niin Britannian salainen palvelu, Neuvostoliiton tiedustelupalvelu kuin Valpokin – kaikki eri syistä.
Talvisodan aikaan Hella Wuolijoki oli mukana neuvottelemassa rauhaa Suomen ja Neuvostoliiton välille, mutta jatkosodan myötä riskialtis yhteydenpito neuvostovaikuttajiin johti maanpetostuomioon. Vuonna 1942 Hella Wuolijoki pidätettiin ja tuomittiin hänen autettuaan Suomessa toimivaa neuvostoliittolaista desanttia, suomalaissyntyistä Kerttu Nuortevaa. Vapauduttuaan Katajanokan vankilasta sodan jälkeen Hella Wuolijoki toimi Yleisradion värikkäänä, uudistusmielisenä pääjohtajana vuodet 1944–1949.
Syyskuun 25. päivä saa ensi-iltansa elokuvateattereissa Jörn Donnerin Kuulustelu, joka pureutuu nimenomaisesti Hella Wuolijokeen yhdistetyn desantti Kerttu Nuortevan kuulusteluihin.
Snapper Films Oy:n tuottaman Hella W -elokuvan kuvausten alkamisen aikaan lokakuussa järjestetään tiedotustilaisuus, jossa julkistetaan elokuvan näyttelijävalinnat ja kerrotaan lisää elokuvahankkeen vaiheista ja taustoista. Tilaisuudesta tiedotetaan erikseen syyskuun aikana.
Ohjaaja Juha Wuolijoen ja Snapper Films Oy:n edellinen pitkä elokuva Joulutarina on kautta aikain laajimmalle levinnyt suomalainen näytelmäelokuva. Yli sataan maahan myyty ja lukuisilla festivaaleilla palkittu koko perheen elokuva saa tulevana jouluna ensi-iltansa muun muassa Yhdysvalloissa.