Tiina Weckström on Hella Wuolijoki valkokankaalla

Helsinki 6.10.2009

Tiina Weckström on valittu Hella Wuolijoesta kertovan suurelokuvan Hella W nimirooliin. Juha Wuolijoen ohjaaman elokuvan muissa keskeisissä osissa nähdään Hannu-Pekka Björkman, Matleena Kuusniemi, Maria Heiskanen, Antti Litja, Pirkka-Pekka Petelius, Svante Martin ja Petri Manninen.

Hella W:n on käsikirjoittanut Outi Nyytäjä, ja elokuvan tuottaa Snapper Films Oy. Kuvaukset alkavat lokakuun puolivälissä, ja elokuvateattereissa Hella W nähdään alkuvuonna 2011.

Hellan rooliin valittu Tiina Weckström (s. 1954) on Tampereen työväen teatterin näyttelijä, joka on monipuolisten teatterirooliensa lisäksi tuttu useista elokuvista (mm. Miehen työ) ja tv-sarjoista (mm. "Uutishuone", "Nollatoleranssi" ja "Pesärikko"). Vuonna 1998 Weckström palkittiin Jussi-patsaalla roolistaan elokuvassa Tulennielijä. Näyttelijäntyönsä ohessa hän on jo useamman vuoden työstänyt omia laulunäytelmiä, joista tunnetuin on Eva Dahlgrenin musiikkiin perustuva "Kuka sytyttää tähdet".

Hella Wuolijoki (1886-1954) loi näyttävän kansainvälisen uran ja nousi näytelmäkirjailijana, poliitikkona ja liikenaisena yhdeksi historiamme vaikutusvaltaisimmista naisista. Hän oli omana aikanaan ylivertainen ja ristiriitainen voimahahmo, jota 1920-luvulta alkaen seurasivat niin Britannian salainen palvelu, Neuvostoliiton tiedustelupalvelu kuin Valpokin.

Lehdistöpaketti

Lisätiedot
Jussi Kaisjoki
Sandrew Metronome Distribution Finland
jussi.kaisjoki ( at ) sandrewmetronome.com
p. 09 8866 7707

Ota yhteyttä