Joulutarina saanut miljoona katsojaa elokuvateattereissa ympäri maailman

Helsinki 1.12.2010

Koko perheen kotimainen yleisömenestys Joulutarina on kerännyt miljoona katsojaa elokuvateattereissa kautta maailman. Joulupukin tarinan kertova elokuva on kaikkien aikojen laajimmalle levinnyt suomalainen elokuva. Kotimaassa Joulutarina palaa jälleen elokuvateattereihin 1. joulukuuta 2010 alkaen.

Ennätyksellisesti neljättä kertaa kotimaiseen teatterilevitykseen tuleva Juha Wuolijoen ohjaama Joulutarina on myyty yli 120 maahan. Joulutarina on nähty teattereissa mm. Kiinassa, Espanjassa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Kreikassa ja Kanadassa. Kansainvälinen menestys jatkuu edelleen, ja tänä vuonna elokuva saa teatteriensi-iltansa esimerkiksi Puolassa.

Joulutarinan DVD-versiota on myyty maailmanlaajuisesti noin 700.000 kappaletta, josta ennätykselliset 100.000 Yhdysvalloissa. Juha Wuolijoen ohjaamaa elokuvan englanninkielistä jälkiäänitystä tähdittävät John Turturro (Transformers, Big Lebowski, Voi veljet missä lienet?) ja Noah Emmerich (Truman Show, Cop Land).

Suomessa Joulutarina-DVD on ensimmäinen kotimainen platinaa myynyt elokuva. DVD palaa kauppoihin jälleen tänä jouluna. Hannu-Pekka Björkmanin, Kari Väänäsen, Laura Birnin ja Antti Tuiskun tähdittämän elokuvan on tuottanut Snapper Films. Ohjaaja Juha Wuolijoen seuraava ohjaustyö, suurelokuva Hella W nähdään elokuvateattereissa 28. tammikuuta alkaen.

Ota yhteyttä